Valkoinen tupa

 
Valkoinen tupa on nyt rempattu ,ja sisustettu uuteen loisteliaaseen muotoonsa.
Valkoinen tokikin pysyi seinien värinä. Kalusteet ovat tummempia kuin ennemmin.
Ja tässä sitä kierrosta...
Ulko-ovesta astutaan suoraan tupakeittiöön.
 
 
 
 
Tuvassa on kotoamme uuden ruokaryhmän tieltä väistynyt ruokapöytä ,ja tuolit.
Musta/valko/vaaleanpuna raitaiset matot löytyivät fb kirpparilta hyvin huokeaan hintaan.
Matot ovatkin juuri sopivan pituiset tilaan.
Seinällä alkuperäis sisustuksesta oleva kello näyttämässä aikaa.
 Klaus Haapaniemen Kauris sisustustarra löysi vihdoin paikkansa.
Vuoden päivät tarra odotteli paikkaansa komeron pimennossa.
 


 
Tässä kuvassa näkyy eteis alue.
Sisustusidean seinälle nostetuista rapuista nappasin maakuntalehtemme sisustusaiheisesta jutusta.
Rapuille saa hyvin mahtumaan useammankin kenkäparin.
Pesuhuoneen ovenkarmi on tehty mummolamme ladon seinästä.


 
Vanha päästä vedettävä sanky toimii alakerran sohvana.
Lampaantaljat ovat mukavan pehmoiset ja lämpimät.
Peitto on toisen mummolan peruja.
Punamusta 1930 luvulla valmistettu ryijy kulki seinältä seinälle etsien paikkaansa.
Kuitenkin ryijy lopulta palasi pahvilaatikkoonsa odottamaan päivää jolloin pääsee seinälle suorittamaan varsinaista toimeaan.

 
Keittiö on kierrätystavaraa suurimmaksi osaksi. Liesituuletin ,ja keittiöhana ostettiin uutena.
Liian kuumassa vedessä rikkoutuneiden astioiden ,ja vesivahingon jälkeen taivuimme ostamaan myös uuden tiskarin.

 
 
Kauris tarra on hankittu Zocca nettikaupasta.
Tarra on kaunis. Kodin puolella vain ei tarralle paikkaa löytynyt.
Seinämme ovat niin rosoisia että terra olisi tarvinnut jonkun alustan.
Vihdoin kuitenkin ihanuus pääsi seinälle.
Uskallauduin kurkistamaan Klaus Haapaniemen nettisivuille ,jossa on myös verkkokauppa.
Ja voi kertakaikkisuus.
 Sieltähän olisi löytynyt vaikka mitä tarpeellista ja valloittavaa.



Päästävedettävä sänky on
 -"toi on ihan pakko saada  ,vaikken tiedä mihin sen laittaa"
 ostos toissakesältä.
Löysi sekin siis paikkansa.
 
 

 
 
Tämä senkki on myös fb kirppiksestä löytynyt tarvehankinta.
Ylempään osioon voi säilöä pienempää tarvikkeistoa. Alhaalla on hyvin tilaa säilyttää kenkiä.
 



Seinälle nostetut raput(kenkäteline) on ensimmäisen kotimme rakennustyömaan rappuset.
 
 



Nämä taitavat olla sokerisakset.
 
 

 
 
Pesuhuone noudattelee tummaa linjaa.
Tässä tilassa herra rakentaja on tehnyt laattavalinnat.
 
 
 
 
Yläkerran raput ja lattia on aikanaan maalattu betoluxilla.
Harkkoseinä oviaukolla näkyy vielä sillä rakennustyömaalla valmistuu karmit ,ja yksi vanhoista ovista mitotaan oviaukkoon sopivaksi. Oven taa jää siis varastohuone.
 

 
 
Talon puolellakin seikkaillut korituoli muutti terassin kautta kuljettuaan valkoiseen tupaan. Ruskea verhoilukangas on Lennolin tehdasmyyntipäiviltä.
Ikkunalla on nyt kaveriaan vielä odottelemassa Lennolin ruskea samettiverho.
Pikkuinen pöytä on isäni tekosia.
Myös valaisimet vaihdettiin vanhojen lasikupujen rikkouduttua ajan mittaan.
 Huonekorkeushan ei yläkerrassa kovin korkea ole joten valaisemet ovat ainaisessa vaarassa.
 
 
 
 
Sänkyyn hankittiin petivaatteet ja helmalakana.
 Zadam ja sänky on stylen mukainen.
 

 
 
 
 
Raksalta tuotu lava sai pyörät alleen ,ja valaisimet reunoilleen.
Koska lava/yöpöydät eivät sängyn molemminpuolin mahtuneet.
Muuttui suunnitelma niin ,että yöpöytä siirtyi paikalleen sängiyn taakse.
 


Punainen vanha piironki on mummolan peruja.
Telkkaripöydäksi maalattiin lava ja laitettiin pyörät alle.
Hieman on matala tv tasoksi ,mutta ei haittaa.




Tässä kuvassa näkyy aika kattavasti koko tila.
Huone on pieni ja intiimi.
Sohva ,työpiste, vuode ,ja säilytystilaa.
Poron taljat hankin myöskin fb:n kautta jo aiemmin.
Karvanlähtö on melkoinen ,joten en tiedä kuinka pitkäikäinen matto viritelmä on kyseessä.
 
 

 
 
Katto tehtiin rouvan vaatimuksesta aikanaan raakalaudasta.
 No muutamia naarmujahan on hipiään tullut ,mutta ei sovi valittaa sillä sain mitä halusin.
Isäni on tehnyt lapsiportit portaiden molempiin päihin.
Enää porteille ei varsinaista käyttöä ole ,muttei niitä henno poiskaan ottaa.
 
 


 Mustavalkoisissa kuvissa on edesmennyttä sukupolvea maatilan töissään.
 
 
 
 
Tällainen on meidän valkoinen tupamme nykyään.
Tupa on oma pieni kesämökkimme 6 metrin päässä kotoa.
 
-Hanna-
 
 



Kommentit

  1. Näyttääpä tunnelmalliselta. :)
    Heitin sulle haasteen.
    http://www.mintunmustaa.blogspot.fi/2013/11/11-11-kysymysta-ahky.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. kävinkin jo kurkkaamassa blogissasi haastetta. Palailen siihen hieman myöhemmin.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi