Realityä

Jälkeen viikonlopun, kun herra rakentaja suuntaa omaan työsarkaansa, ja lapset lähtevät kouluun.
Luo rouva -"mua ei kyllä nyt yhtään huvittaisi" kiertävän katsahdoksen ympäri kotia.
Pienen ahdistuksenpoikasen viritessä mielessä. Yrittäen jälleen muistuttaa itseään että kyllä se siitä. Taas kahdelle päivälle ajoitetun kokonaisvaltaisen tuplasiivouspäivän jälkeen voit taas huoahtaa. Varoituksen sanana siis lähialueen liikkujille. Ovelta lenteleviä roskapusseja, ja ilmoille päästeltyjä ärräpäitä saattaa esiintyä näinä alkuviikon päivinä.


Kuvatodistemateriaali on varsin kesyä settiä.Varsinaisia haasteita en itseäni suojellakseni todenna kuvin. Pitkäaikainen muistelo sillä voisi johtaa jonkunlaiseen hysteriaan jo loppuviikosta. Silloin kun edelliset tuplasiivouspäivät ovat ohi ja jokseenkin tyytyväisenä voinen todeta ehkä sittenkin hallitsevani tämän parhaimmillaan 10 ihmiseläjän ja 6 lemmikin valtakunnan sisäosia. Ulkorajat kun ovat jo asia erikseen. Näinä seesteisyyden hetkinä kaivaudun sohvaviltin alle, ja haaveilen jostain ihanan söpöstä pikku kissasta tai vaikka kanista kotiimme.

Seinille on ilmaantunut  myös lasten omia taiteellisia toteutuksia 

Siivousoperaatioon sisältyy myös kierrätettävien materiaalien lajittelu. Vaikka kuinka v 2008 keittiötä hankkiessamme muistuttelin itseäni ja kalustekauppiasta siitä että kyllä tilaa kiertoon lähteville materiaaleille täytyisi olla muovin, kartongin, paperin, lasin ja metallin verran. Ihan perinteistä jäteroskista unohtamatta. Jököttää roskiskaapissamme 3 roskis astian vaunu. Vaunu on käytännöllinen mutta laillaan haastaa tämän kierrättäjän järjestely ja organisointikyvyn. Seuraavan viikon alkupuolella kaapinoven aukaisulla luiskahtaa kartonkikasa tai maitopurkki sekä jokunen öljyinen metallipurkki lattialle. Se on vakio se.

Joulunajan koristeellisuuteen kyllästyttyäni poistin pinkit rusetit keittiön ja ruokailutilan pellava verhoista. Nyt on yhtä harmoniaa kun seinä verhoineen on takuu harmaata ;) Kuvasta voit myös pongata sementtimyllyn joka piilotettiin katseilta vajan taakse. Huomautettaessani tästä räikeästä virhearviosta tämän kauniin oranssin sesonkiaika työvälineen sijoittelussa seurasi olkien kohautus.


Helmikuinen jo pitkään kateissa pysytellytkin auringonvalo paljastaa paljon. Niin ihana kun ulkoilemaan kutsuva auringonpaiste onkin en voi olla toivomatta edes pientä armoa. Vuosia kunnialla palvelleet sohvan kankaat, pikku kätösten ja suukkosuiden jättämät jäljet ikkunoihin. Talven harmaudessa ja kastelun sekä lannoituksen niukkuudessa kuivahtaneet viherkasvit.
Nämä kaikki kertovat omaa tarinaansa reality elämästä. Aktiivisesta perhe elosta. 
Kissan kynsistä ja koiran tassuista.


Nämä ne osaavat ottaa elonsa rennosti. Mitäs siitä jos toisinaan (lue päivittäin) kynsii uudehkoja nojatuolin kankaita. Tai jos joku liru lirahtaa vaatekasan päälle. Ei se mitään tee vaikka välillä ihmettelee mihin tämän porukan kanssa joutuu. Kun tätä kehräävää elävää kasaelmaa katsookaan tuntee lämmön sydämessään.   



Koskas teillä siivotaan?
-Reality Hanna-

Kommentit

  1. Huoh, ajankohtainen juttu...mä niin inhoon siivousta! Ja sama tilanne täällä, vaihtuva kasa lapsia ja eläimiä,mies on sentään pysynyt samana ;). Meillä ei vaan ole nuin harmoonista kuin teillä, vanha 80-luvun talo, jota ei haluta rempata kun edelleen haluttais pois. Nuhjuista! Mutta meillä siivotaan noin kerran viikossa,kun mulle iskee siivousahdistus. Tai sitten otetaan vaan enimmät ja sammutetaan valot :). Mä yritän opetella armeliaisuutta itseäni kohtaan, mutta tiukassa on! Siivousnatsia minusta ei siis saa... meilläkin on kissakansa lisääntynyt uusin tulokas Burmankissa Hertta! On ne niin ihania! Tsemppiä siivoukseen, Tilda

    VastaaPoista
  2. Kyllä se nuhjuisuuden tuntu muuttaa tähänkin tupaan aika ajoin. Ja siivouksen positiivinen olemus on löytynyt vasta nyt kun siivoukselle on aikaa. Imurointi on päivittäinen pakko. Valojen sammuttaminen ja roinan siirto sivummalle on hyvä ratkaisu iltaisin :) Hertta mikä suloinen nimikin. Varmasti koko kissa on ihanuus.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Uima-altaan rakentaminen

Rataskadun kotieläinhaka

Talo Nixi